//
you're reading...
Yleinen

Tim Minshall avoimesta innovoinnista

Tim Minshall aloitti määrittelemällä innovaation ja keksinnön ero: innovaatio menee pidemmälle. Luo jotain uutta ja toteuttaa sen. Parantaa arkea. Innovaatioissa on kyse myös riskeistä: innovaatio voi olla liian kaukana aikaansa edellä, jolloin sen käytäntöön vienti syystä tai toisesta epäonnistuu. Tällaisesta esimerkkinä Minshallilla oli Sinclair C5 -kulkupeli. Esimerkkinä onnistuneesta innovaatiosta Minshall mainitsi Innocent-juomasarjan.

Avoimessa innovoinnissa lähtökohtana on se, että kaikkea ei voi tehdä itse eikä tarvitsekaan. Uuden kehittämiseen liittyvää riskiä voi pienentää tekemällä yhteistyötä. Toimintavaihtoehtoja ovat ideoiden omaksuminen muualta, omien kehitelmien lisensointi organisaation ulkopuolisten tahojen käyttöön ja tarvittaessa lisenssien hankkiminen muualla tehtyyn kehitystyöhön.

Muutosten hallinta on tärkeää avoimessa innovoinnissa. Haasteena ovat muun muassa organisaatiokulttuuri ja kansallinen kulttuuri. Organisaatiopuolelta esimerkkinä Minshallilla olivat isot yritykset. Ulkopuolelta tulevan voi olla vaikea hahmottaa, ketä lähestyä yrityksessä.

Taidot ovat oma haasteensa: mitä taitoja tarvitaan ja kuinka niitä voi hankkia yritykseen. Toimivan motivointijärjestelmän (palkkiot ja muut edut) rakentaminen on vaativaa.

Avoimeen innovointimalliin siirtyneitä suuryrityksiä ovat esimerkiksi Philips ja Unilever. Toimintatapana on lyöttäytyä yhteistyöhön yliopistojen kanssa ja olla läsnä siellä, missä tutkimustyötä tehdään.

Discussion

No comments yet.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: